sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Pienessä on alku - sinisävyinen vauvanpeitto


Vuoden 2018 ensimmäinen tilkkupeitto on pienistä pienin - kokoa vastasyntynyt eli n. 50 x 50 cm. Peiton lähtökohtakin on "pieni" eli pienimmät säästetyt kangastilkut.


Tilkkupussista kaivetuista sinisen eri sävyisistä ja muutamasta vihreästäkin kangastilkusta syntyi pintaa crazy-tekniikalla. Eli ensimmäisen palan yhteen kylkeen ommeellaan toinen pala, tasataan saksilla, ommeellaan seuraavaan kylkeen toinen pala, tasataan, jne. Näin kierretään ympäri, kunnes blokista tulee riittävän kokoinen.


Tasoitin palat 4,5 tuuman kokoisiksi, jolloin alkuperäisestä epämääräisestä risareunaisesta tilkusta kuoriutui melkein helmi.


Yhdeksän "helmeä" sai ympärilleen puhtaan valkopohjaista aakkoskangasta, jota vasten siniset suorastaan hehkuvat. Tarkkasilmäinen voi havaita, että neliöt ovat kaikki jokseenkin erinäköisiä sekä kangasvalikoimaltaan että asettelultaan, mutta kaikki uppoavat suhteellisen sopuisasti moderniin peittoon.


Valmiiseen peittoon meni noin kouralllinen pikkutilkkuja. Reunuskaitale on mustavalkoraidallinen ja taustapuoli rauhallista ruutukangasta. Peitto löytyy myös poppyshome Etsy-kaupasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti